Hanna Helynen, Siltakylä
puh. 050 526 2613, e-mail

Timo Helynen, Porvoo
puh. 040 546 8695, e-mail


Olen Hanna Helynen ja asun suloisen Viia-Liina -tyttäreni ja Keksi-dobermannin kanssa pienellä paikkakunnalla Siltakylässä, joka sijaitsee 16 km Kotkasta Helsinkiin päin. Työskentelen Kotkassa sveitsiläisen Sulzer-konsernin globaalin markkinoinnin Promotional Design Teamissa visuaalisena suunnittelijana ja työhöni kuuluu esitteiden, ilmoitusten ynnä muun markkinointiaineiston suunnittelu ja toteutus.

Koirat ovat aina olleet osa elämääni. Perheessämme oli syntyessäni 1-vuotias beaglenarttu Mimi, jonka kanssa isäni harrasti metsästystä, itselleni koira oli vain seuralainen ja leikkikaveri 13-vuotisen elämänsä ajan.

Mimin kuoleman jälkeen meillä oli osa-aikakoirana saksanpaimenkoiranarttu Brenda. Kanssamme samassa rivitalossa asuvat Brendan omistajat olivat suuren osan vuodesta merillä ja silloin koira asui meillä. Sen kanssa tuli hääräiltyä jo alkeellista koirankoulutustoimintaa: erilaisia temppuja opetin ja tietenkin hevostyttönä piti koiralle tehdä esteratoja, joita sen kanssa yhdessä juostiin.

Ratsastusta harrastin ahkerasti 6-vuotiaasta lähtien aina noin 16 ikävuoteen asti, viimeiset kolme aktiivisinta vuotta käytännössä asuen tallilla. Kilpaa ratsastin esteillä piiritasolla ja myös joissain kansallisen tason kilpailuissa - kouluratsastus on aina ollut turhan tarkkaa puuhaa makuuni. Parhaat kisasaavutukset tuli puolalaisella ruunalla Mickey Mouse. Nykyisin aikaa ei enää ratsastukselle paljon jää, mutta satunnaisesti käyn tunnilla pitämässä tuntumaa yllä.

Vuonna 1982 valmistui vanhempieni rakentama omakotitalo Siltakylään - sama talo jossa nykyisin asun - ja siinä yhteydessä heräsi ajatus, että haluan ensimmäisen "oman" koirani. Kuten niin monia muitakin hevosten ystäviä, minunkin silmääni miellytti dobermanni. Kävimme vanhempieni tuttujen, Aitta-ahojen, luona Kouvolassa dobermanneja katsomassa ja sen käynnin jälkeen ajatukseni rotuvalinnasta vain vahvistui. Dobermanni se olisi. Pentua alettiin etsiä ja meinasikin olla työlästä puuhaa, koska pentuja ei siihen aikaan ollut paljoa saatavilla. Vaahteramäen kennelissä oli tullut peruutus Ruotsiin varatusta urospennusta ja sitä menimme katsomaan. Musta urospentu Vaahteramäen Eros lähti mukaamme.

Eros vietti tavallista kotikoiran elämää eikä sen kanssa lenkkeilyä ja perustottelevaisuutta kummempia harrastettu. Erokselta puuttui alaleuasta yksi P1 hammas, joten näyttelyissä sen kanssa ei käyty. Koirana Eros oli erittäin sosiaalinen ja kaikin puolin helppo koira pitää, joten rakkaus rotuun säilyi ja vahvistui hyvän ensikokemuksen myötä. Eros siirtyi sateenkaarisillan taakse marraskuussa 1992 reilun 10 vuoden ikäisenä.

Kun muutin kotoa, niin Eros jäi vanhemmilleni Siltakylään. Vuoden 1989 alussa lähdin Englantiin opiskelemaan The American College in London'iin markkinointia ja mainontaa, ja siellä aika kuluikin edelleen koiratonta elämää vietetellen joulukuuhun 1990 asti. Vähän ennen paluutani Suomeen aloin tutkia paikallista dobberitarjontaa ja mukanani Suomeen tuli musta urospentu Vonmills Asta. Busterin kanssa touhuiltiin perustottelevaisuutta ilman ajatuksia palveluskoiratoiminnasta. Buster muutti uuteen kotiin, kun sillä ja puoli vuotta nuoremmalla uroksellamme Picassolla alkoi tulla selvittämättömiä erimielisyyksiä kumpi heistä olikaan ylempi arvoltaan. Se ei kuitenkaan lopulta sopeutunut uuteen kotiin, vaan lopetettiin elokuussa 1994.

Opiskeluaikana Suomessa lomaillessani olin tutustunut Timo Helyseen ja aloimme seurustella syksyllä 1989. Muuttaessani takaisin Suomeen Timo oli marraskuussa 1990 muuttanut Siltakylään vanhemmiltani ostamaamme taloon ja jatkoimme asumista yhdessä. Vanhempani muuttivat Kotkaan, Eros jäi meille Siltakylään ja sai seurakseen Buster-pennun. Naimisiin menimme heinäkuun 13. päivänä 1991.

Tässä vaiheessa oli jo tullut "dobermania" ja kesäkuussa 1991 oli laumamme kasvanut ruskealla uroksella, A'dreams Picassolla. Picassosta tuli Timon koira, jonka kanssa hän treenasi tottelevaisuutta ja myöhemmin suojelua sen verran, että Picasso suoritti ZTP-testin vuonna 1994. Näyttelyissä Picasso kävi ahkerasti saavuttaen kolme sertiä ja yhden CACIB:in. Kesällä 1996 minä innostuin ohjaamaan Picassoa ja treenasin sen kanssa hakua. Ehdimme käydä kahdessa hakukokeessa kuitenkaan tulosta saavuttamatta, kunnes eturauhas- ja selkävaivat alkoivat haitata harrastusta. Picasso kastroitiin vuonna 1997 juuri ennen sen ainoaksi jääneen pentueen syntymää ja se muutti koirien taivaaseen toukokuussa 1999, kun yhä lisääntyvät selkävaivat vaikeuttivat täysipainoista elämää.

Välillä tuli kokeiltua ns. "pikkukoiran" omistamista yhdessä dobermannien kanssa, mutta ainakaan itseriittoisen ja tyhmänrohkean manchesterinterrieriuroksen kanssa ei yhtälö toiminut. Marraskuussa 1992 syntynyt Kimblewick Pride & Joy eli Elmo on asustanut vanhempieni luona n. 3-4 -vuotiaasta lähtien. Elmo nukkui pois maaliskuussa 2008 kunnioitettavassa yli 15 vuoden iässä.

Joulukuussa 1994 syntyi A'dreams X-pentue ja siitä meille tuli sijoitukseen musta narttu Xandorah eli Kaisa. Kaisa oli minun koirani ja sen kanssa alettiin heti innokkaasti treenailla ja käydä näyttelyissä. Kaisan ollessa n. puolitoistavuotias innostuin sen kanssa hakutreeneihin ja sillä tiellä ollaan edelleen: haku vei sydämeni. Kaisan kanssa saavutimme FIN MVA -tittelin sekä tuloksia HK3-luokassa. Sijoitussopimuksen pentueen se synnytti tammikuussa 1998. Keväällä 2000 Kaisalla todettiin multippeli myelooma, jonka takia se jouduttiin lopettamaan viikon päästä diagnoosista kunnon nopeasti romahtaessa.

Picassoa ZTP:hen treenatessa kiinnostui Timo suojelusta siinä määrin, että hän alkoi kouluttautua maalimieheksi ja samalla tuli tarve saada suojeluun soveltuva koira. Erinäisten kiemuroiden kautta meille tuli ensimmäinen ns. käyttölinjainen koira Tanskasta keväällä 1996, musta narttu Jotunheim's Visna. Visnan ura suojelukoirana näyttikin varsin ruusuiselta, sillä sen ominaisuudet tuntuivat sopivan lajiin mitä parhaiten. Syksyllä 1998 alkoi treeneissä näkyä merkkejä ettei kaikki olisi ihan kohdallaan: tutkimusten jälkeen sillä diagnosoitiin normaalia kapeampi kaularangan C6-7 nikamien väli. Ura suojelukoirana oli luonnollisesti ohi. Aloitin hakutreenit Visnalla keväällä 1999 ja etenimme sen kanssa HK3-luokkaan. Vielä 2005 alkusyksyllä kisattiin kerran, jonka jälkeen Visna siirtyi virallisesti eläkeläiseksi etsien ukkoja enää omaksi huviksi ja mielen virkistykseksi. Syksyllä 2006 alkoi selittämätön laihtuminen ja kunnon heikkeneminen, joihin ei perustutkimuksilla syytä löytynyt. Visnan iän huomioon ottaen en tarkempiin tutkimuksiin ryhtynyt, vaan raskaan viimeisen palveluksen parhaalle ystävälleni tein 27.10.2006 vielä kun muistoihin jäi iloinen ja eloisa rakas prinsessani.

Kun selvisi ettei Visnalla enää suojelua treenattaisi, alkoi Timo etsiä itselleen uutta koiraa. Oli helppo kääntyä tutun kasvattajan puoleen ja niinpä keväällä 1999 saapui musta uros Jotunheim's Hugin. Suuren luokan suojelukoiraksi ei Taisto kuitenkaan nuorena osoittautunut ja Timolla ei riittänyt intressejä sen treenaamiseen kuin satunnaisesti. Jälleen oli minulla uusi hakukoira, jonka kanssa aloittaa reilu kolmevuotiaana kuten Visnallakin. Kahden koiran treenaaminen on työlästä kaltaiselleni laiskahkolle ja ei-niin-kunnianhimoiselle ohjaajalle, mutta saimme HK2-koulutustunnuksen lokakuussa 2006. Haun aktiivisen harrastamisen lopetin syksyllä 2006, mutta tarkoitus on vielä yrittää saada HK3-tunnus Taistolle syksyllä 2007. Suunnitelmat kariutuivat Taiston menehdyttyä äkillisesti elämänsä kunnossa ja onnellisena täydessä laukassa polkupyörälenkillä 1.9.2007. Paljon jäi vielä tehtävää kesken, mutta nyt oli Taiston aika lähteä, aivan liian varhain. Suuri Persoona ja sydänten valloittaja jätti paljon hyviä muistoja kaikille jotka sen tunsivat. Taistolla on neljä pentuetta.

Timolle tuli loppuvuodesta 1999 Visnan täysveli nuoremmasta painoksesta, Jotunheim's Lodur. Heti meille saavuttuaan Rape sairasti vakavan suolistotulehduksen ja 8-viikkoisen pennun elämä oli pari viikkoa vaakalaudalla. Sitkeänä sissinä Rape kuitenkin selvisi, mutta kun pysyvät hampaat puhkesivat, oli niissä useissa vakavia kiillevaurioita. Rapen kanssa sujui suojelutreenit hyvin mutta hitaasti, koska Timon maalimiestehtävät veivät suuren osan ajasta. Reilun vuoden ikäisenä katkesi vaurioitunut yläkulmahammas, joka juurihoidettiin ja paikattiin, ja treenit jatkuivat vaikka ote oli ajoittain hieman vino. Reilu vuosi tästä eteenpäin katkesi toinenkin yläkulmahammas ja sen hoitamisen jälkeen alkoivat ongelmat otteen pitävyydessä näkymään. Ajanpuutteen ja hammasongelmien vuoksi oli Timon motivaatio treenaamiseen nollassa.

Syksyllä 2003 oli avioliittomme tullut tiensä päähän ja vuoden 2004 alussa Timo ja Rape muuttivat pois. Viikon kuluttua Rape palasi takaisin kotiin ja tammikuun puolivälissä se löysi uuden kodin Mari Moisalan luota. Olen hyvin onnellinen upeasta kodista jonka Rape sai. Rape teki mukavaa uraa valjakkohiihdon parissa. Helmikuussa 2008 Rapen sairastama imusolmukesyöpä oli edennyt siihen vaiheeseen, että poika oli aika päästää juoksemaan ikuisille hiihtoladuille.

Tulevaisuuden kasvatusta varten hankittiin syyskuussa 2002 syntynyt sijoitusnarttu Brea vom Haus Mann. Valitettavasti Brean ensimmäinen sijoituskoti osoittautui virheeksi ja lopulta tilanne kärjistyi mahdottomaksi keväällä 2004, kun koiraa kieltäydyttiin harjoittelemasta sopimuksen edellyttämällä tavalla. Kesäkuussa Brea sijoitettiin uuteen kotiin ex-miehelleni Timolle. Brean ensimmäinen astutus marraskuussa 2004 epäonnistui uroksen hedelmättömyyden vuoksi, mutta toinen kerta toden sanoi ja Brean ensimmäinen pentue syntyi marraskuussa 2005. Syyskuussa 2006 Brea muutti Tampereelle Sami ja Minna Kiiverin luokse, jossa sen kanssa on treenailtu mondioringiä. Brean kolmas pentue syntyi syyskuussa 2008 Samin ja Minnan kasvattamana ja pentue on rekisteröity Brückendorfer-kennelnimelle. 

Toukokuussa 2003 Leena Knaapi toi Saksasta ruskean nartun Ohra vom Eschenbruch, jolla oli tarkoitus tehdä yhteistyöpentue tulevaisuudessa. Tulevaisuus tulikin ennakoitua aiemmin, sillä Brean ensimmäisen astutuksen epäonnistuttua teimme pikaisen muutoksen suunnitelmiin ja päätimme astuttaa Ohran. Ensimmäinen Brückendorfer-pentue näki päivänvalon 13. maaliskuuta 2005 Ohran synnyttämänä. Ohran toinen pentue syntyi joulukuussa 2007 Leenan toimiessa kasvattajana. Ensimmäisessä VPG3-kokeessaan Leena ja Ohra voittivat SDY rotumestaruuden 2008.

Toukokuussa 2007 syntyi Brean toinen pentue, josta kotiin jäi musta narttu Brückendorfer Riska. Tulevaisuus näyttää mitä Reijan kanssa saamme aikaan... No eipä paljoa aikaan saatu; vähän tuli tokoiltua ja agilityä harrastettua, hakua treenailtiin jonkin verran ja yhdessä kokeessakin käytiin. Palattuani hoitovapaalta töihin 2013 alussa, ei elämäntilanteeni takia enää aikaa harrastamiselle jäänyt, joten siitä lähtien Reija huolehti kunniakkaasti omistajan ulkoiluttajan virasta. Reija synnytti Brückendorfer T-pentueen juuri joulun alla 2009. Tammikuussa 2017 Reija sairastui aggressiivisesti etenevään imusolmukesyöpään ja rakas prinsessamme jouduttiin nukuttamaan. Reija oli erityisen rakas, koska se oli ensimmäinen oma koirani, joka luonani syntynyt. Viia-Liinalle se oli ystävistä rakkain.

Koska Reija alkoi lähestyä 10 vuoden ikää, jätin Arayan pentueesta kotiin ruskean nartun, Brückendorfer Ezran. Valitettavasti Keksi ja Reija saivat vain muutaman viikon yhteistä aikaa, ja nyt Keksi on ainoa koira perheessämme.

Yhdistystoiminnassa on tullut hääräiltyä enemmän tai vähemmän vuosien varrella. Suomen Dobermannyhdistys Ry:n Kymenlaakson alaosaston toiminnassa olen ollut sen perustamisesta 1992 lähtien, toimien useita vuosia sihteerinä. Vuodesta 2002 lähtien olen taittanut SDY:n jäsenlehden (2008, 2013-2014 välivuodet) ja 2005-2006 toimin myös lehden päätoimittajana. Vuonna 2010 on minulle myönnetty SDY:n kultainen ansiomerkki. Tunnustuksena kasvattiemme aktiivisuudesta ja ansiokkaasta kasvatustyöstä olemme saaneet SDY:n Vuoden Kasvattaja -palkinnon vuosina 2010 ja 2016. Kiitos näistä kuuluu ihanille kasvattien omistajille!

Joitain vuosia toimin Suomen Manchesterinterrierit Ry:n hallituksen ja jalostustoimikunnan jäsenenä sekä jäsenlehden päätoimittajana, mutta oman manssin muutettua pois on rodun harrastaminen jäänyt vähemmälle.

Olen toiminut aktiivisesti monia vuosia Saksanpaimenkoiraliitto Ry:n Kotkan alaosastossa (nyk. SPL Kotka Ry), myös aikanaan kaksi vuotta sihteerinä. Vuonna 2005 on minulle myönnetty SPL:n pronssinen ansiomerkki.

Kennelimme "äänetön yhtiökumppani" Timo on toiminut maalimiehenä 90-luvun puolivälistä asti ja hän on SPL ja SPKL pätevöity maalimies. Timo on toiminut maalimiehenä useiden vuosien ajan arvokilpailuissa ja eri rotujen MM-joukkueissa maailmalla. Hän on osallistunut useiden MM-tasolla sijoittuneiden koirien koulutukseen sekä virkakoirien koulutukseen, lisäksi toiminut maalimieskouluttajana monia vuosia. Vuonna 2015 on Timolle myönnetty SDY:n kultainen ansiomerkki.

Kennelnimi Brückendorfer – jonka omistamme yhdessä ex-mieheni Timon kanssa – tulee asuinpaikastani Siltakylästä. Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä ja rodunomaisia dobermanneja, joiden käyttö- ja luonneominaisuudet ovat omiaan vastaamaan palveluskoiraharrastajien haasteisiin niin kilpakentillä kuin arkielämässäkin.

Toivottavasti viihdyt sivuillani ja tervetuloa uudelleen. Kiitos :)

Huhtikuussa 2017

Hanna & Reija

Hanna ja A-pentueen pentuja